sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Mico ja Jerry





















Mico kävi moikkaamassa äitiään Liinaa. Olipas sällistä kasvanut melkoinen miehenalku. Mukanaan poitsulla oli kaverinsa Jerry. Hienosti hoidettuja poikia kumpikin.

Möllitoko 16.5


Nyt on sitten LSB:n kevään koulutukset ohi ja lauantai vierähti aurinkoisessa säässä Haunisissa.
Koiria ei kovin monta kentällä ollut. Liekö sää vetänyt mökkeilyn pariin....

Funi nappasi voiton omassa luokassaan (VOI) kahden bernin nenän edestä ja
Wilma kisasi yksin itseään vastaan avoimessa luokassa.

Vaikka paikallaanmakuu meni metikköön kahden minuutin jälkeen
(kivet maassa näytti syötävän hyviltä)
niin uskaltaudumme oikeisiin kisoihin kesän aikana :)

torstai 7. toukokuuta 2009

Naantalissa kyläilemässä

Vili on saanut oikein sopivan nimen :)
MK:n Ikiliikkuja... Vauhtia oli tosi komeassa pojassa vaikka muille jakaa.  Tosi reipas miehenalku!

maanantai 4. toukokuuta 2009

Mätsäri Säkylässä


Mico (MK:n Iltauni) pääsi Jerryn seurakoiraksi Säkylän match show'hun. Micolla ei vielä rokotukset riittänyt kehään asti, mutta pääsi kuitenkin seuraamaan vilinää....

Kiitos kuvista Tuula!

lauantai 2. toukokuuta 2009

Treeniä, treeniä




Näin Haunisissa treenattiin lauantaina....
Painoiko vappu vielä jaloissa, vaiko päivän kuumuus?
Hauskaa oli ja kiitos Teijalle hyvästä opastuksesta :)

Petterille ja Yodalle kiitos upeista kuvista!

perjantai 1. toukokuuta 2009

Roosa 9v


Hurjan paljon onnea Roosalle Syntymäpäivän johdosta!
Mamma vanhenee ja harmaantuu arvokkaasti.
Ruoka maistuu ja vauhtia piisaa iästä huolimatta:)